06/09/2026
Tolvilan luontoaamusta jälleen huomenta!
Keke Ketunpoika kirmaa kirkkaassa kasteessa kedolla.
Kuka kerkee kenenkäkin kulkua kurkkaamaan ja kummeksumaan,
saatikka sitten kauas karkottamaan.
Keto kimmelsi kasteesta,
Karitsan kaunis karva keikkui kankahalla,
kun Keke Ketunpoika kiveltä kivelle keikkui
ja karitsain keskelle katseli.
Kenenköhän kehtaisi käydä kintereille kiertää?
Kenenköhän korvan kupeeseen kurkistaa?”
Kyyryssä Keke, kenossa korvat,
kärkkäänä kuono, kiiluva katse,
kesäkkään kedon kautta kipitteli.
Kepeästi, keinuen, ketunpoika kulki.
Kas eipä karitsat kaipuun kaiussa kauan kaunoilleet.
Kuulivat ketterän Keken.
Kettu kuuli korsien kohinan
kun karitsat katsoivat kohti
ja koko katras kääntyi,
ja sorjilla sorkillaan kopsivat kontua kettua kohden.
Ketun kuono kääntyi karkuun,
se kauaksi käy, eikä häntääkään kohta näy.
Kettu kopisteli korsikosta kotikoloon.
Ketterä ja kelpo on kettu,
joka keksii, milloin kannattaa kääntyä kannoillaan
ja kirmata karkuun.
Kaiken kaikkiaan kylki kyljessä, kiltisti keskenään, kedolla käyvät.
Kaikk´kuuluu kaikkeuden kulkuun.
