Myös osaamistaan esim.keikkaluontoisesti tuntiveloituksella muille toimijoille sekä ammattimaista menu- ja listasuunnittelua. Chef Karhukaisen veitsen kahvassa olen minä, Kari Pylvänäinen. Mietit ehkä mistä tuo nimi tulee? Karhukainen (Tardigrada), sehän on se otus, joka selviää aina, muuttuvissa tilanteissa ja ääriolosuhteissa. Sitkeä kuin mikä. Vähän hassu. Ominaisuuksia, joista on ollut hyötyä
myös tällä yli 30-vuotta kestäneellä ravintola- ja catering urallani. Punainen merkki logossani, se on pipo. Siitä tunnistat myös minut, pipo päässä jos nyt ei ihan kesät-talvet niin ainakin melkein. Chef Karhukainen tarjoaa ammattimaista osaamista herkullisten ruokien toteutukseen - räätälöidysti tarpeen mukaan. Keittiöideologiani kulmakivet: itse tekeminen, mutkattomuus, raaka-aineosaaminen, sesonkiajattelu, taloudellisuus
Motivaattorini: Ruuan tulee aina ensisijaisesti olla maistuvaa, on se sitten kotiruokalounas tai juhlaillallinen. Maistuvan ruuan perusteet opin jo vuonna 1989 Helsingin Hämeentiellä sijainneella Elannon Herkkukeittiöllä, suuratalousemäntien opissa ja valvonnassa. Vuosiin mahtuu useita työpaikkoja ja tehtäviä, myös muutamia erikoisempiakin kokemuksia. Toimin Suomen jalkapallon A-maajoukkueen ravintovastaavana 2006-2007 ja matkustin joukkueen mukana Armeniaan, Kazakhstaniin ja Azerbaijaniin. Kokkaustaitoni on testattu myös Intian valtameren aallokossa palvellessani vuonna 2011 miinalaiva Pohjanmaalla EU-kriisinhallinnassa, operaatio Atalantassa, turvaten ja suojaten kansainvälistä laivaliikennettä merirosvoukselta. Mahtavia reissuja kaikki! Viime vuodet olen työskennellyt Royal Ravintoloilla, jäljempänä NoHo Partnersilla: esimiestehtävissä hotelli Crowne Plazassa, keittiöpäällikkönä espanjalaiseen keittiöön erikoistuneessa ravintola Nuevossa ja viimeisimpänä, noin neljän vuoden ajan, keittiöpäällikkönä maineikkaalla Kulosaaren Casinolla. Keittiöpäällikkönä vastasin lukuisten eri kokoluokan yksityis- ja yritystilaisuuksien ruokatuotteen mausta ja laadusta sekä tiimistäni. Ilmoittelen tekemisistäni täällä Facebookissa. Soittamalla tai sähköpostitse voidaan jutella catering-toiveistasi tai muista tarpeistasi: +358 40 582 7858 / [email protected]
Huh, tästähän tuli pitkä tarina! Kiva, jos kuitenkin jaksoit tänne saakka ja Tykkää-painiketta jos vielä klikkaat, arvostaisin. Kiitos.
-Kari, Chef Karhukainen