Hailuodon Panimo

Hailuodon Panimo Hailuodon Panimo on luomupanimo – nyt ja aina! Hailuodon Panimo on Suomen ensimmäinen luomupanimo!

Panimomme sijaitsee Hailuodon keskustassa vanhassa makasiinirakennuksessa. Valmistamme saksalaistyylisiä luomuoluita puhtaista ja laadukkaista raaka-aineista.

24/08/2026

Olut tehdään yleensä neljästä perusraaka-aineesta:

🌾 Maltaat useimmiten ohrasta, m***a myös vehnää, kauraa ja ruista käytetään sekä eri puolella maailmaa niistä raaka-aineista mitä on helposti saaatavilla kuten riisi ja maissi. Maltaat antavat oluelle sokerit käymistä varten sekä väriä, makua ja runkoa.
🌿 Humalat jaotellaan katkero-, aromi- ja kaksikäyttöhumaloihin. Katkerohumalat tuovat katkeruuden oluisiin. Aromihumalat tuovat mm. hedelmäisiä, sitruksisia, yrttisiä, marjaisia ja mausteisia vivahteita. Kaksikäyttöhumalilla saadaan kumpaakin puolta tuotua esiin. Humalat lisäävät myös säilyvyyttä.
💧Vesi muodostaa suurimman osan oluesta; veden mineraalit vaikuttavat makuun ja vedenlaatu oli yksi tärkeimmistä tekijöistä miksi meidän panimo on Hailuotoon ylipäätään päädytty perustamaan.
🧫 Hiiva muuttaa maltaan sokerit alkoholiksi ja hiilidioksidiksi sekä tuottaa suuren osan oluen aromeista.

🍺 Hyvä olut ei siis tarvitse valtavaa määrää ainesosia – raaka-aineiden laatu, niiden tasapaino ja hyvä valmistusprosessi ratkaisevat paljon.

Haluaisitko tietää enemmän oluista ja niiden valmistusprosessista ?

Panimokierrokset varattavissa ryhmille. [email protected]

🍂Syksy tekee tuloaan. Tästä päivästä eteenpäin kaksi viikkoa tämmöisellä aikataululla puoti auki. 😊
17/08/2026

🍂Syksy tekee tuloaan. Tästä päivästä eteenpäin kaksi viikkoa tämmöisellä aikataululla puoti auki. 😊

Perjantaina 28.8. klo 19 panimolla kuullaan hailuotolais-oululaisen duo Haapala & Kaisanlahden musisointia. Luvassa siel...
11/08/2026

Perjantaina 28.8. klo 19 panimolla kuullaan hailuotolais-oululaisen duo Haapala & Kaisanlahden musisointia. Luvassa sielukkaita biisejä, sekä omia että lainattuja. Sään salliessa pihalla, myrskyn yllättäessä vintillä.
Lämpimästi tervetuloa!




31/07/2026

🎼Portugalilainen António Bexiga tuo Hailuotoon viola campaniçan syvän ja omaleimaisen soinnin. Konsertissa ikiaikainen kielisoitin kohtaa kokeellisen nykymusiikin sekä Mika Oulun elävät visuaalit. Luvassa on ainutkertainen matka euroopan musiikkiperinteisiin, myytteihin ja uusiin äänimaisemiin. Intiimisti panimon tunnelmassa.

Liput 10€ pubin tiskiltä tai ennakkovaraus yksityisviestillä.




Oiva Väre on Suomen tarkimmin varjeltu salaisuus. Siksipä siitä ei juuri kukaan tiedäkään. Orkesteri juhlistaa 25-vuotis...
27/07/2026

Oiva Väre on Suomen tarkimmin varjeltu salaisuus. Siksipä siitä ei juuri kukaan tiedäkään. Orkesteri juhlistaa 25-vuotista taivaltaan vuoden 2026 aikana esiintymällä suomalaisissa ravitsemusliikkeissä, jonka jälkeen vetäytyy takaisin varjoihin. Ennen kaikkea tätä julkaistaan kaksi singleä, joten uutta materiaaliakin on keikoille luvassa. Totuttuun tapaan esitämme kestosuosikkejamme ja jotain ihan ensimmäiseltä pitkäsoitolta poimittua. Keikoillamme on tapana, että yleisö harvoin tietää mitä ovat tulleet kuulemaan ja keikan jälkeenkään he eivät ole aivan varmoja, että mikä heihin oikein iski. Siihen pystyy vain Suomen suurin tuntematon bändi.

Oiva Väreen koostumus: Pasi Aikio-rummut Hannu Hautanen–kitara ja laulu Samuli Paitsola–kitara Mervi Tervo-basso.

Soitto soi lauantaina 1.8. klo 20 alkaen vintillä.

Liput 10€ tiskiltä ennen keikkaa.

Tervetuloa!





🍻Meidän ihanaa Ilonaa kutsuu koulunpenkki, joten etsimme lisävahvistuksia tiimiimme. Voisit aloittaa vaikka samantien ke...
21/07/2026

🍻Meidän ihanaa Ilonaa kutsuu koulunpenkki, joten etsimme lisävahvistuksia tiimiimme. Voisit aloittaa vaikka samantien keikkaluontoisesti baarissamme ja koko aikaisesti 15.8 eteenpäin. Voit hakea paikkaa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected]

Saa jakaa !

12/07/2026

Ursus Factory soitti mahtavan ja ainutlaatuisen keikan eilen Bättre Folkissa! Kirjallisuus palasi hetkeksi festareille, kun keikan aikana kuultiin katkelma hailuotolaisen opettajan Pentti Kartimon muistelmista elämästä Hailuodossa sota-aikana.
Laulaja-kitaristi Jussilla on sukujuuria saaressa, ja Hailuodolla oli merkittävä osa yhtyeen tuoreimman Itua-levyn luomisessa. Bändillä on vahva yhteys Hailuodon panimoon, sillä levyn tuottaja Jürgen Hendlmeier tunnetaan myös panimon olutmestarina.
Oli upeat festarit loistavassa säässä - Hailuodon kesän kohokohta, jota juhlistivat tietenkin panimon maukkaat luomujuomat🍻



Uudet päivitetyt aukioloajat. Sunnuntaina jatkossa olemme auki klo 18 saakka ! 😎 Tervetuloa ! T-paitoja ja huppareita lö...
08/07/2026

Uudet päivitetyt aukioloajat. Sunnuntaina jatkossa olemme auki klo 18 saakka ! 😎 Tervetuloa !

T-paitoja ja huppareita löytyy myös hyvin ja uusia värejäkin on saatu. Taidetta löytyy ulkoa ja vintiltä. Hailuoto aiheisia postikortteja myös puodissa myynnissä. 😊

Olutlaatuja on hyllyssä myös mukavasti ja uutuustuotteita
☀️Aurinko sekä Kuningatar luomulimukoita
🍓Kuningatar Lonkeroa
🫐Kuningatar Seltzeriä sekä
👑Kuningatarmarja Berliner Weissea.
🍋 Radleria

01/07/2026

🎨Tarjoamme ihmisille mahdollisuuden nauttia taiteesta rennossa ympäristössä. Rentouttavan olutterassitunnelman ja helposti saavutettavien taideteosten ansiosta kulttuurikokemukset ovat avoimia myös niille, jotka eivät yleensä käy museoissa tai perinteisissä taidepaikoissa.

🍻Vieraat voivat vaeltaa panimon pihalla, löytää uusia taideteoksia yllättävistä paikoista ja nauttia taiteesta rennossa ympäristössä siemaillen panimon olutta tai luomulimonadia.

🌾Tunnelma kannustaa keskusteluun ja luovaan tutkimiseen, mikä tekee jokaisesta käynnistä ainutlaatuisen kokemuksen. Nautitpa sitten drinkin terassilla tai selailet sisägalleriaa, olet paikallisen taideyhteisön eloisan energian piirissä.

🌊Hailuodon panimon omaleimainen yhdistelmä artesaanijuomia, luovaa taidetta ja vahvaa yhteisöllisyyttä tekee siitä unohtumattoman kohteen. Se tarjoaa aidon kulttuurikokemuksen rennossa ilmapiirissä, joka vetoaa sekä taiteen etsijöihin että ihmisiin, jotka kohtaavat sen vain satunnaisesti tai sattumalta.

13.6.-1.10.2026

Osoite

Luovontie 233
Hailuoto
90480

Aukioloajat

Maanantai 12:00 - 18:00
Tiistai 12:00 - 18:00
Keskiviikko 12:00 - 18:00
Torstai 12:00 - 18:00
Perjantai 12:00 - 21:00
Lauantai 12:00 - 21:00
Sunnuntai 12:00 - 18:00

Puhelin

+358405843916

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Hailuodon Panimo :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Kategoria