Rantakorven Tila

Rantakorven Tila Rantakorven tila on monipuolinen luomueläintila. mm. Heppailua, majoitusta ja eläintoimintaa.

19/06/2026
17/06/2026

Tilaajalle | 🤠 Hankasalmelaisen Rantakorven tilan yrittäjä Johanna Koivuluoma kehittää tilan toimintaa ennakkoluulottomasti ja kysyntää kuunnellen, ja tila tuo hänelle elannon. Luonnonlaidunpäivänä viime lauantaina tilalla vierailleet saivat tutustua Farmi Suomi -ohjelman tähtiin eli tilan kyyttöihin, ja seurata lampaiden ja karjan paimennusnäytöksiä.

Kuvassa Johanna ja ohjelmasta tuttu itsepäinen ja oman tahdon omaava kyyttö Mollamaija 🐮

📷 Anu Artjoki

Mollamaija pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa elämässään sorkkahoitajalle, kun huomasimme sen ontuvan. Oli varsin jänn...
17/06/2026

Mollamaija pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa elämässään sorkkahoitajalle, kun huomasimme sen ontuvan. Oli varsin jännittävä apparaatti, mihin se pääsi, m***a aivan tyynesti & arvokkaasti vanha rouva asiaan suhtautui 😃. (Nuoremmat lemmut olivat hieman villimpiä 🤭, m***a erittäin näppärästi nekin hoidettiin samalla 💪).
Ajattelimme, että nyt on Molliksen niin hyvä hoidella pian syntyvää vasikkaansa... Synnytys kuitenkin pitkittyi eikä kaunis pieni sonnipoika enää hengittänyt, kun sen vedimme ulos 😭. Olihan se surkeaa. Ja Mollisrukka nuoli ja koitti jutella pienelle ja pikkuhiljaa sitten luovutti ja hyväksyi tilanteen. Tämähän oli jo toinen kerta. Nyt on ilmiselvää, että äitiyshommat riittää ja Mollis jää viettämään eläkepäiviä mummon, lemmikin ja terapialehmän ominaisuudessa. Lemmikkejä on monenkokoisia 😁. 11-v Mollis on terve, pirteä, persoonallinen, maailman söpöin ja hauskin kyyttö ❤️

Origami tänään 1v!🥳 Komea, rohkea ja sosiaalinen poika hänestä kasvanut❤️
15/06/2026

Origami tänään 1v!🥳 Komea, rohkea ja sosiaalinen poika hänestä kasvanut❤️

07/06/2026

Kevyt on nuoren orhin askel🤠 Gami tykkää puuhailla ihmisten kanssa, tänään onnistuneen vuolun jälkeen lähdettiin Jasperi ponin johdolla hölkälle!🥰🐴

Tervetuloa viettämään luonnonlaidunpäivää!🤠🤗 Lauantaina 13.6 klo 12-15
04/06/2026

Tervetuloa viettämään luonnonlaidunpäivää!🤠🤗 Lauantaina 13.6 klo 12-15

Cattle Trail harjoituskilpailut26.7.2026 klo 14.00 alkaenKilpailupaikka Rantakorventila (Niemisjärventie 82, 41490 Niemi...
02/06/2026

Cattle Trail harjoituskilpailut
26.7.2026 klo 14.00 alkaen

Kilpailupaikka Rantakorventila (Niemisjärventie 82, 41490 Niemisjärvi)

Kilpailut järjestetään leirin yhteydessä, m***a kilpailuihin voi osallistua myös leirin ulkopuolelta karjaan tottuneella hevosella.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot Johannalta [email protected]. Viimeinen ilmoittautumispäivä 24.7.

Hinta leirin ulkopuolisille 30€/hlö (sis. lähtö- ja karjamaksu).

Kilpailut järjestetään FCA ry :n karjalajien sääntöjen pohjalta, tutustu sääntöihin ja lue tarkemmin: https://karjalajit.wordpress.com/karjalajit/kilpailusaannot/

Virallisista kilpailuista poiketen joukkueen suunnitteluaika on 30min ja suoritusaika on 30min. Joukkue koko 3-4 hlö, tuomari jakaa joukkueet.
Max 3 joukkuetta.

Ensimmäisen tehtävänanto klo 14.00, ensimmäinen suoritus ja toinen tehtävän anto klo 14.30. Kilpailut loppuvat klo 16.00 mennessä.
Lähtölista ja tarkempi aikataulu julkaistaan sunnuntai aamuna. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden mahdollisiin aikataulu muutoksiin.

Tuomarina toimii karjalajien tuomari Roosa Partanen.

Tervetuloa kilpailemaan ja kannustamaan joukkueita!

https://karjalajit.wordpress.com/karjalajit/kilpailusaannot/

Kesä!🌞🥰
31/05/2026

Kesä!🌞🥰

31/05/2026

Pihattopaikkoja vapaana! 😊🐴

Vielä mahtuu mukaan Rantakorven omalle heppaleirille!🤗🫶🏼
31/05/2026

Vielä mahtuu mukaan Rantakorven omalle heppaleirille!🤗🫶🏼

Osoite

Rantakorventie 82
Hankasalmi
41490

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Rantakorven Tila :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Rantakorven Tila :lle:

Jaa

Kategoria