12/03/2025
IS ja Juha Kanerva kirjoitti mun urasiirtymästä hienon jutun. Haluan lisätä vielä muutaman oman ajatuksen siihen liittyen ja toivottavasti tää tavoittaa ihmisiä, jotka joskus tai juuri nyt kamppailevat samojen asioiden kanssa.
Mun koriskentällä loukkaantuminen ja sitä seurannut vuosien kuntoutusjakso kasvatti mua ihmisenä enemmän kuin mikään. Luovuttaminen ei ikinä ollut kuulunut mun sanavarastoon. Kun jouduin ensimmäiseen, toiseen ja vielä kolmanteen polvileikkaukseen ihmiset mun ympärillä tsemppasivat, että minä jos joku niistä tuun selviämään. Ja niin mäkin ajattelin, olin tottunut kurinalaisuuteen, ahkeruuteen ja keskittämään kaiken mun ajan, ajatukset ja energian mun tavoitteiden saavuttamiseen. Olin tottunut siihen, että mitä vaan voi saavuttaa, kunhan on valmis antamaan itsestään kaiken. M***a mitä tapahtuu, kun olet joka päivä tehnyt asioita vain yksi ajatus mielessä ja kerta toisensa jälkeen kurinalainen kuukausien työ valuu hukkaan ja joudut tajuamaan, että mä en ehkä sittenkään tuu ikinä saavuttamaan sitä mitä haluan. Siinä tapahtui mun elämän isoin kasvunpaikka. Oli aika luovuttaa.
Luovuttaminen sanana kuulostaa musta edelleen vaikealta. Olinhan tehnyt vuosien työn, päässyt vielä korispelaajan kuntoon ja kentälle, m***a en enää sille tasolle mille olin alunperin halunnut. Nykyään kohtaan tuon sanan armollisemmin, se ei enää tarkoita sitä, että olisin heikko ihminen ja luuseri. Mulle se tarkoittaa, että osasin päästää irti asiasta, mikä ei enää palvellut mua niin kuin se joskus palveli.
Luovuttaminen toisen asian suhteen on avannut mulle mielettömän määrän uusia ovia ja tällä hetkellä en voisi olla tyytyväisempi mun tilanteeseen. Oon edelleen valmis tekemään töitä mulle tärkeiden asioiden eteen, m***a osaan myös hyväksyä mun epätäydellisyyden ja pyytää apua kun sitä tarvitsen. Mulle rohkeutta on tavoitella unelmiaan, m***a myös hyväksyä realiteetit ja päästää irti, kun on oikea aika 🤍
