Marjamäen lammastila sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, Kuortaneen kunnan Ruonan kylässä. Ensimmäiset lemmikkilampaat Ämyli ja Milli muuttivat Marjamäkeen kesällä 2011. Muutamassa vuodessa lammasharrastus on laajentunut pienimuotoiseksi lammastalouden harjoittamiseksi: aikuisia uuhia tilalla on kolmisenkymmentä, isäpässejä kolme ja karitsoita syntyy vuodessa noin 70. Marjamäessä kasvatetaan valkoisia,
mustia ja ruskeita suomenlampaita. Suomenlammas on yksi kolmesta alkuperäisrodustamme, kaksi muuta ovat kainuunharmas ja ahvenanmaanlammas. Suomenlammas on rotuna terve, vilkas ja hedelmällinen: uuhi synnyttää kerralla keskimäärin kolme karitsaa, m***a neloset ja viitosetkaan eivät ole harvinaisia. Suomenlammas pystyy myös tiinehtymään ympäri vuoden. Marjamäessä uuhet karitsoivat kahdessa ryhmässä kevättalvella ja syyskesällä. Tavoitteemme on edistää suomenlampaan säilymistä sen kaikissa eri väreissä tuottaen samalla maukasta lähiruokaa, taljoja ja villalankaa. Eläinten hyvinvointi on kaiken toimintamme lähtökohta: lampaat ovat meille ystäviä ja työtovereita, jotka ansaitsevat hyvän elämän. Marjamäessä kaikki lampaat laiduntavat kesäkauden (touko-lokakuu) kylän pelloilla ja asustavat talven ajan lampolassa, missä niillä on tilavat, hyvin kuivitetut karsinat, riittävästi ruokintapaikkoja, raikasta vettä ja lajitovereiden seuraa. Lammas on laumaeläin, joten voidakseen hyvin se tarvitsee riittävän ravinnon ja tilan lisäksi oman lauman. Marjamäessä haluamme tarjota kaikille eläimille lajinomaisia käyttäytymistarpeita tyydyttävän hyvän elämän. Suomenlammas tuottaa myös erittäin hienoa villaa ja kauniita taljoja, joissa rodun värikirjo pääsee oikeuksiinsa. Suomenlampaan villalangasta syntyvät kauniit ja lämpimät villatuotteet, taljat sopivat sisustukseen, lastenvaunuihin tai lämpimäksi istuinalustaksi vaikkapa kotaan. Lammastalouden päätuotetta, karitsanlihaa, saadaan alle vuoden ikäisistä nuorista lampaista, joiden elopaino on noin 45-50 kg. Karitsanliha on miedon makuista, mureaa ja vähärasvaista. Raakakypsytetty liha leikataan, vakumoidaan ja pakastetaan Tajman pienteurastamossa Pedersöressä. Marjamäen lammastilaa myy karitsanlihaa pakasteena ympäri vuoden, palvilihaa on tarjolla ajoittain. Villalankoja ja taljoja on niin ikään saatavilla ympäri vuoden.