Viskaalin

Viskaalin Maaseudun puhtaita makuja. Olemme maatila, jolla on pienteurastamo ja lihanjalostamo omalla tilalla. Valmistamme lähiruokaa suoraan tilalta.

Viskaalin on lähiruuan tuottamiseen, jalostamiseen, myyntiin ja markkinointiin erikoistunut kokonaisuus, jonka perusta on Muhoksella sijaitseva Viskaalin tila. Kokonaisuuteen kuuluvat lisäksi pienteurastamo ja lihanjalostamo sekä Viskaalin Tilakauppa Muhoksella ja Oulussa Lihakaappi. Omia nautojamme ei kuljeteta pitkiä matkoja maantiellä vaan kaikki tapahtuu oman pihapiirin pienteurastamossa ja

jalostamossa. Tämän lyhyempää matkaa ei lihalla voi olla! Toimimme myös lähiteurastamona lähialueen tiloille. Kaikessa toiminnassa tärkeintä on eettisyys, ympäristöystävällisyys sekä tärkeimpänä maistuva ruoka. Puhdasta lähiruokaa suurella sydämellä! Toimitamme tuotteitamme myös koko Pohjois-Suomen alueelle ruokakauppoihin sekä tavoitteena yhä laajentaa aluetta myös muualle. Kannattaa toivoa kaupassa valikoimiin :)


Kaupan päätuote on tuore pihvikarjan liha, josta suuri osa tulee meidän omalta Viskaalin tilalta Muhokselta. Lisäksi tarjolla on muiden tuottajien lihaa, tuoretta leipää, pieniä määriä vihanneksia ja meijerituotteita sekä erilaisia säilykkeitä ja kuivatavaraa. Maistuvia hetkiä hyvän ruuan parissa!

19/06/2026
18/06/2026

Nyt tytöt (ja muutkin...) juhannukseen viettoon!
Rauhaisaa juhannusta kaikille!
Viskaalin

17/06/2026

Viskaalin uusi liha-auto sai pikalähdön näin juhannusviikoksi, kun entinen sanoi poks.
Käykääpä kaupoilla!

16/06/2026

Vauhdikkaasti mennään kohti juhannusta. Lihasetä Anttikin. 😀
Käykääpä Viskaalissa ohi kulkiessanne hakemassa juhannusherkut grilliin.
👉👉Kauppa avoinna Tiistaina 16.6. klo 11-17 ja ke-to 17.-18.7. klo 11-18.
Perjantaina juhannusaattona lihasetä ja muukin Viskaalin väki on jo jussin vietossa. 😀
Aurinkoista juhannusta!
Viskaalin

Herkut juhannukseen Viskaalin tilan kaupasta.😋JUHANNUSVIIKOLLA ti 11-17 ja ke-to 11-18.Juhannusaattona perjantaina ollaa...
15/06/2026

Herkut juhannukseen Viskaalin tilan kaupasta.😋

JUHANNUSVIIKOLLA ti 11-17 ja ke-to 11-18.
Juhannusaattona perjantaina ollaan jo keskikesän
vietossa! 😀


Pulla kävi hakemassa kesätukan, kun pitäähän sitä juhannukseksi olla karvat kunnossa.
14/06/2026

Pulla kävi hakemassa kesätukan, kun pitäähän sitä juhannukseksi olla karvat kunnossa.

🌿☀️Viskaalin liikkuvan liha-auton reitti vko 25☀️🌿MA 15.6.Ylikiiminki S-market 10–12Pudasjärvi S-market 14–16.30TI 16.6....
14/06/2026

🌿☀️Viskaalin liikkuvan liha-auton reitti vko 25☀️🌿

MA 15.6.
Ylikiiminki S-market 10–12
Pudasjärvi S-market 14–16.30

TI 16.6.
Kestilä Sale 9.30–11
Piippola SEO 11.30–13
Pyhäntä Sale 14–15.30
Rantsila Sale 16.30–18

KE 17.6.
Simo Sale 10–11
Kemi Prisma 12–14
Tornio Prisma 15–17

TO 18.6.
Tyrnävä S-market 9.30–10.30
Kempele S-market 11–12.30
Oulunsalo S-market 13–14.30
Kaakkuri S-market 15–17

Lämpimästi tervetuloa – nähdään reitillä! 😋

13/06/2026

Leikattiin ja pakattiin kunnon pihvit. Hyvä ottaa vaikka mökille mukaan.
300 g naudan entrecote- tai ulkofilee-pihvistä riittää useammallekin syöjälle. Tai voihan sen syödä vaikka yksinkin... miten sinä söisit?
Viskaalin

12/06/2026

📣Tässä Viskaalin Antti neuvoo, miten grillata ulkofileepihvi.
Onnistuu vaikka retkigrillilläkin, kunhat hiilet ovat kuumia! 😄

11/06/2026

Viskaalin tilan kaupasta löytyy monenlaista grillattavaa.😋
Avoinna ti-to klo 11-17, pe klo 11-18.
JUHANNUSVIIKOLLA ti 11-17 ja ke-to 11-18.
Juhannusaattona perjantaina ollaan jo keskikesän vietossa! 😀

Viskaalin

Osoite

Viskaalintie 54
Muhos
91510

Aukioloajat

Tiistai 11:00 - 17:00
Keskiviikko 11:00 - 17:00
Torstai 11:00 - 17:00
Perjantai 11:00 - 18:00

Puhelin

+358401452787

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Viskaalin :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Viskaalin :lle:

Jaa

Kategoria