Ylä-Palsan Marja

Ylä-Palsan Marja Ylä-Palsan Marja on vuonna 2014 perustettu marjatila Padasjoen Toritulla: Makoisia mansikoita, vadelmia, mustaherukoita itsepoimien.

Marjasinikuusamaa on myös mitä ilmeisimmin ensi kesänä maistiaisen verran. Mansikkalajike on tuttu Polka, joka sopii mainiosti myös pakastamiseen. Vadelmalajikkeena on pääosin Maurin Makea ja hieman on myös Ottawaa. Vadelmaa kypsyy itsepoimittavaksi kesästä 2016 lähtien.

24/09/2025

Ylivuotisesti kuivaa koivuklapia, jota on jäljellä yhdeksän säkillistä, voin myydä heittokuutioittain, jos joku haluaa noutaa sellaisia ennen talven tuiskuja. Helppo kaataa kärryyn, koska ovat sellaisissa yhden kuution säkeissä, joita voi nostaa alaremmeistä, jollei ole kuomua esteenä. Koivu on erinomainen polttopuu, josta irtoaa lämpöä niin ruuan laittoon kuin talon lämmittämiseen, mikäli omistaa hellan tai leivinuuunin. Halutessaan voi saada mukaan säkin, joka tietysti nostaa hintaa vähintään sen verran kuin itsekin maksan. Aika lailla selviö, että sähkön hinta kohoaa pilviin nyt, kun hinnoittelukin muutettiin vartin pituiseksi.

(Meikäläisen heittokuutio tarkoittaa sitä, että toinen on latonut klapit säkkiin, joten ilmaa on vähemmän kuin monilla.)

13/08/2025

Mustaherukat eli mustat viinimarjat ovat kypsyneet viimein, joten niitä on nyt itsepoiminnassa saatavilla. On mitä terveellisin vaihtoehto talven tuiskuihin, kuten toki muutkin marjat. Äsken käyskentelin vadelmapuskien seassa ja havaitsin, että siellä on jälleen poimittavaa. Hyvänmakuisia kaikki tyynni!

Pirauta ennen kuin tulet numeroon: 044 - 3140 411

(Löytynyt pihalta hopeinen korvakoru, joten sen voi noutaa, jos jokukuka vierailijoista on sellaisen hukannut.)

06/08/2025

Vadelma on sellainen yllättäjä aina kypsyessään, sillä se punastuu eräin päivin herkästi ja toisin ei lainkaan. Aina voi pirauttaa ja kysyä, josko on poimittavaa vasuun, sillä hyviä vitamiineja ja makuja on mukava maistella pakasteista talvisin. Meillä on pääosin Maurin makeaa, m***a jonkin verran myös Ottawaa.

Puhelin on: 044 - 3140 411

02/08/2025

Vadelmia on raakileina kypsymässä, m***a poimijoita on käynyt niinkin hyvin, että juuri nyt ei ole noukittavia runsaasti. Sadepäivä, joten raakileille riittää nestettä imettäväksi, ja huomenna taas voinee kerätä mitä makoisimpia vadelmia. Sen lisäksi meillä on jonkin verran mustaherukoita kypsymässä, joten niitäkin voi haluava kerätä talven tuiskujen varalle pitämään vitamiinitasoa yllä. Me emme käytä suoja-aineita, joten osa marjoista imeytyy pölyttäjien mesivarantoihin.

Itsellä on tapana tehdä aamuisin marjamehuun kiisseli, joka sakenee maissijauhoilla hyväksi lisukkeeksi kaiken sorttisille marjoille. Mansikka maukkaana on mainio maustaja, hunajamarja puolestaan terveellinen lisuke, kuten mustikka ja puolukkakin. Ainoa, jonka jätän yksikseen nautittavaksi on vadelma, m***a aina silloin tällöin sotken senkin mustikan kanssa, koska haluan syödä kuningattaren, vaikka en olekaan hyvä shakissa.

Huomenissa tai jo iltasella kannattaa pirauttaa, jos haluaa tulla poimimaan marjoja. Puhelin on: 044-3140 411

29/07/2025

Nyt on sataa pirskotellut ja vadelmat kypsyneet, joten muutamalle itsepoimijalle voi luvata ensimarjoja. Itse keräsimme jo sateen jälkeen hieman ja huomasimme, että ilma on mitä mainioin ainakin niinä hetkinä, kun ei sada. Havaitsin jälleen, kuinka iskee ihan himo saada talveksi muun ruuan lisukkeeksi makuelämyksiä. Ja tietysti terveyskin kohenee, kun noukkii vadelmia vasuunsa, joten tervetuloa, m***a pirauta ensin.

Numero on 044 314 0411

23/07/2025

Kesän ensi vadelmat ovat jo punaisia, joista harva jopa makeutunut. Voi siis olla, että aivan lähipäivinä aamuvirkuimmat saavat maistaa mitä herkullisinta vitamiinipommia, joka muistuttaa suomuurainta, m***a on väriltään erilainen. Ilmeisesti viileä aika oli suotuisa myös vadelmalle, koska on näin varhain kypsymässä poimittavaksi. Ei siis vielä ole tarpeeksi m***a noukittavaksi, m***a hetken päästä kyllä, jos sää pysyy nykyisenä.

19/07/2025

Tänä kesänä on ollut mukava seurata, kuinka tuulihaukka kykenee olemaan paikoillaan etsiessään syötävää. Komea eläin, josta on hyötyäkin, sillä rastaat ja muut linnut pysyvät poissa pellolta, missä marjasato kasvaa. Luonnon ihmeellisyyksiä on sekin, että yksi punakylkirastas pystyy puolustamaan niin itseään kuin ilmeisimmin jälkeläisiään, vaikka vastassa onkin arvolintu. Yksi poimijoista kertoi, että rastaat hotkivat hänen miedonmakuiset marjasinikuusamansa ennen kuin itse ehti poimia niitä, m***a meillä ovat nekin säilyneet. Näin ollen tuulihaukka on mitä paras vahti, eikä vaadi edes palkkaa.

18/07/2025

Tänä vuonna mansikkasatoa on kerätty lähes ammattipoimijoiden ottein, joten pienehköltä alalta on noussut nyt jo satoa hyvin. Olen yhä kyennyt saamaan rasioihin mansikoita sen verran, että ostajille on ollut muutamia rasiallisia myytäväksi. Toivottavasti sää hieman lauhtuu ja saisi sataakin hieman vadelmien takia, sillä tällä hetkellä niitä näyttää olevan runsaasti tuloillaan. Aivan erityisesti kiitän nykypoimijoita, jotka ovat oivallisesti keränneet niin pieniä kuin suuria marjoja, minkä lisäksi ovat antaneet rikkaruohoillekin kyytiä penkkirivistöistä.

12/07/2025

Melko hyvä satovuosi niin mansikoille kuin vadelmille, jotka tosin kypsyvät vasta kenties heinäkuun loppupuolella. Nyt vaikuttaa siltä kuin vadelmia riittäisi itsepoimijoille runsain mitoin, kuten toki on tällä hetkellä myös mansikkaa kypsyneenä. Jos haluat kerätä itse, soita numeroon 044 3140 411, mistä voit tarkistaa, onko mansikkaa yhä jäljellä. Osoite on Palsankuja 44 Torittu tiedoksi sellaisille, jotka eivät ole aiemmin käyneet. Mansikanpoimijat saavat myös maistaa hunajamarjaa eli haskapia, joka on uusi tulokas. Maku ei tosin ole hunajainen, m***a piristävä kumminkin.

10/07/2025

Mansikka kypsyi sateitten jälkeen niin nopeaan, että sitä riittää poimittavaksi muutamalle. Soita ensin numeroon 044 3140 411, jotta voimme varmistaa sen, riittääkö pieneltä alalta marjoja poimittavaksi.

Osoite

Palsankuja 44
Padasjoki
17710

Puhelin

+358443007255

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Ylä-Palsan Marja :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Ylä-Palsan Marja :lle:

Jaa

Kategoria