Waahto Brewery

Waahto Brewery Waahto Brewery on Savonlinnalainen pienpanimo. Waahto Brewery on joutunut laittamaan tuotannon tauolle 2022-2023 vuodenvaihteessa.

Suljettu lopullisesti.

Panimon Kauppa on muuttanut väliaikaisesti Waahto Brewhousen tiloihin (Satamapuistonkatu 5, Savonlinna). Tuotantoa pyritään jatkamaan Vappuun 2023 mennessä. Me Waahto Breweryllä uskomme Ale maailmaan ja siihen, että rehdillä savolaisella huumorilla, käsityöllä ja ammattitaidolla saadaan tuotettua ainutlaatuisen hienoja suodattamattomia ja pastöroimattomia oluita. Olemme nuori ja kunnianhimoinen pa

nimo joka ottaa kuitenkin rennosti eikä lähde hoppuilemaan minkään asian suhteen (olemmehan savolainen panimo!). Panimon juuret ulottuvat 2000-luvun alkuun ja sen perustajiin kuuluu mm. Tuomas Markkula (Malmgårdin panimo), Markku Pulliainen (Malmgårdin panimo) sekä Jussi Hukkanen (Ohranabrewery). Aloitimme toimintamme nykyisellä poppoolla tammikuussa 2016. Kuten sanottu, itse panimo ja laitteisto on vanhempaa perua; se on perustettu vuonna 2002 ja tämän hetkiset laitteet on hankittu 2010. Teemme tuotteita, jotka maistuvat ennen kaikkea meille itsellemme. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin omanlainen maku ja hajuaisti joten emme tyydy vain yhdenlaisiin tuotteisiin vaan haluamme tehdä niin sanotusti jokaiselle jotakin. Emme pelkää kokeilla uusia asioita oluissa ja siidereissämme, joka tuo varsinkin useimmille erikoisoluillemme erityistä särmikkyyttä

Osoite

PuistoKatu 4
Savonlinna
57100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Waahto Brewery :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Kategoria

Keitä olemme?

Me Waahto Breweryllä uskomme Ale maailmaan ja siihen, että rehdillä savolaisella huumorilla, käsityöllä ja ammattitaidolla saadaan tuotettua ainutlaatuisen hienoja suodattamattomia ja pastöroimattomia oluita. Olemme nuori ja kunnianhimoinen panimo joka ottaa kuitenkin rennosti eikä lähde hoppuilemaan minkään asian suhteen (olemmehan savolainen panimo!). Panimon juuret ulottuvat 2000-luvun alkuun ja sen perustajiin kuuluu mm. Tuomas Markkula (Malmgårdin panimo), Markku Pulliainen (Malmgårdin panimo) sekä Jussi Hukkanen (Everyman's Right Brewery). Aloitimme toimintamme nykyisellä poppoolla tammikuussa 2016. Kuten sanottu, itse panimo ja laitteisto on vanhempaa perua; se on perustettu vuonna 2002 ja tämän hetkiset laitteet on hankittu 2012. Teemme tuotteita, jotka maistuvat ennen kaikkea meille itsellemme. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin omanlainen maku ja hajuaisti joten emme tyydy vain yhdenlaisiin tuotteisiin vaan haluamme tehdä niin sanotusti jokaiselle jotakin. Emme pelkää kokeilla uusia asioita oluissa ja siidereissämme, joka tuo varsinkin useimmille erikoisoluillemme erityistä särmikkyyttä. Erilaisia reseptejä on kehitetty lähes 50 ja näistä vakituisessa tuotannossa on 14 (2020).

Panimomme sijaitsee Savonlinnassa, Panimoravintola Huvilan yhteydessä (Puistokatu 4). Huvila on auki kesäisin ja sen yhteydessä toimii vähittäismyyntipisteemme, josta saa ostaa mukaan kaikkia pullotettuja juomiamme (jopa “alko” vahvuisia). Talvella kun Huvilan ravintola on kiinni niin Panimon kauppa on auki joka arkipäivä 10-16. Kauppaa sekä baaria pidetään kerran kuussa auki lauantaina 12-15, jolloin juomiamme voi siis nautiskella myös paikanpäällä. Lisätietoja: www.waahtobrewery.fi

www.panimoravintolahuvila.fi