17/07/2026
Owning the story for horses for sale.
Aikuisen koulutetunkaan hevosen ostaminen ei ole kevyttä liittoa, m***a liitto joka pitää, saattaa vapauttaa valtavaa oivalluksen kirjoa, hevosen yksilöllistä sielun kauneutta, uudelleen avautuneen maailman käynnistämistä, kun jo luulee että kaikki on käyty.
Hevosen oston yhteydessä kannattaa antaa itselleen aina oikeus ymmärtää. Ei jäädä toivon varaan, vaan tietää tehdä tarvittava työ. Ei jähmettyä, ei piiloutua, vaan kulkea kohti kysymyksiä miksi näin tapahtuu, mitä pitäisi tapahtua. Vastauksen etsiminen on oikeutta itsellemme ja hevoselle menestyäksemme ja pitääksemme yhteisen elämän jatkumassa vuosia ja vuosia, kokeaksemme hevosen vanhenemisen viisauden vaurauden.
Mikä sitten on koulutettu hevonen, voiko olla olemassa kaiken kattavaa koulutusta. Ostaessa hevosen aikaisemman kokemuksesta eriävän ratsastuksen, työskentely metodin vaikutukset on huomioitava. Ihan kuten me itse hämmästymme seuran, paikan vaihdoksissa. Jonkin asteista koulutusta tulee tapahtumaan aina, tahatonta tai määrätietoista tai vain yksinkertaisesti vaikuttamaan yltävää.
Jos hevosen käytös ja terveys alkaa dramaattisesti kääntyä omistuksen vaihdossa kyse ei ole lähes varmasti hevosen huonoudesta pieleen menneestä kaupasta siihen nähden mitä luulimme olevamme ostamassa, vaan ostosta, oppimatkan alkamisesta jonka itse valitsimme. 
Voidaan kysyä itseltämme tuleeko joskus hetki jolloin meihin ei enää vaikuta mikään? Voiko semmonen hetki tulla hevoselle, että sen tulisi sopeutua kaikkeen kokemaansa muutokseen.
Joskus päädytään uudelleen koulutukseen joko tietoisella valinnalla tai ajatuksella että koulutettu hevonen ei ole koulutettu. Jollekin hevonen voi olla koulutettu, kun toiselle taas ei, nämä eivät ole ainostaan näkemyseroja, vaan puhtaasti meidän erilaisia tarpeita ja unelmien visioita tavasta toimia ja ilmentää elämäämme, itseämme. Tämä on kuitenkin iso prosessi jota voi verrata ihmisen elämään ja sen vaikutuksiin, sen ristiriitaisuuksiin, arvojen ja tavoitteiden muutoksiin, täydelliseen elämänmuutokseen myös hevosessa.
Hevoskauppa ei ole väline kauppaa vaikka se siksi monesti kylmästi mielletään. Kaikkia osapuolia edesauttava, onnistumista mahdollistava ehto tulisi olla ratsastamaan opettelu kyseisellä hevosella kotitallillaan tai asiantunteva ja tilannetta ymmärtävä tuki uudessa kotiosoitteessa. Vaihtoehtoisesti voidaan sitoutua, omata valmius aikaan jona yhteinen vakaa vaihe saa löytyä ja muuttua stabiliiksi.
Hevosen ostaminen ei ole hetken hurma, ääriyritys onnellisuuteen. Ylöspäin voi aina ponnistella, m***a kun mennään alaspäin mitataan voima joka pitää.
Ammattilaisenkin tarvitsee ajaa itsensä uuteen hevoseen. Koulutettu hevonen voi osata ulkoa asioita, opetettu liikkumaan tietyn konseptin mukaisesti, hevonen voi myös osata käyttää omaa kehoaan, niin että se toimii ja kuljettaa ihmistä, m***a se ei ole ajokortti, se ratsastajan tarvii ajaa itse. Olen oppinut ja nähnyt kuinka se ajokortti kannattaa myös uusia, se on kuin kiillottais tallennetta, avaisi ovia jotka on ohittanut, jäänyt avaamatta ja ehkä, niille ei vielä ollut oikea aika.
Kuvissa on alunperin omaksi siitostammakseni Saksasta valittu, meillä kasvatettu yksi vuotiaasta koulutettu TL Cherokees Chexy, ässällä puhuteltu Seksi jonka myin Kirsille kun tulin kohtaan jossa puntaroitiin resursseja kasvattaa kaikkia rotuja kaikille, tuli päättää rupeanko kasvattaa Appaloosia, quarttereita vai painttejä.
Valolla (Arcletic Classy Jac) astutettu myyty Seksi myöhemmin todisti että hän olisi voinut pysyä myös siitostammana painttinä, periyttäessään upean värityksensä pojalleen Ariekselle.
Kirsi on saanut oppilaana, hevospalvelujeni käyttäjänä, ystävänä korvani kuulemaan asioita jotka minun olisi pitänyt sanoa. Hevosen myyjänä, orin omistajana ja kasvattajana näkemään ja ymmärtämään, huojentumaan, että voi onnistua vain omassaosassa, ei toisenpuolesta.
Suurin ei säily sitomalla, vaan sitoutuu sydämmellä.