14/10/2026
It is almost unbearably moving. When they are waiting. Waiting days, weeks, years and still waiting if their turn comes.
On myöhä, liian myöhä. Olet palaamassa maneesilta hevosen kanssa johon olet tiiviissä tämän hetken yhteydessä, on jännitystä odotuksia tavoiteltavaa. Mihin mielenkiintoa yrittää yltää ja näet tallin yhdessä ikkunassa hahmon. Olet nähnyt sen liian usein. Etkä ainoastaan näe vaan tunnet. Tilan tosiasian. Jossa jokin, on olemassa. Jotain, sielujen välillä tapahtuu. On läsnä. Jotakin vavisuttavaa.
Mitä tämä on kun tunnet sen, tuntee toisen olemassa olon. Onko sydän liian auki vai ovet sinne auki. Sydän kuitenkin melkein halkeaa kun näkee Moonin yhden vanhimmasta hevosistani, varsojen äidin, tuntien ratsun, opettelu hevosen ikkunassa ja halkeaakin, palanen jokaiselle. Se on asia joka on aina tuntunut oikealta.
On melkein kestämättömän koskettavaa katsoa kun hevonen odottaa. En tiedä miten muilla on, m***a meillä odottaa joka ainoa hevonen vuoroaan. Että heidät kohdataan, heidän kanssaan ollaan, saavat hetkensä. Mitä meistä kaikki kaipaa myönsi tai ei. Oltiinko hyviä, tehtiinkö oikein, riittikö, halutaanko meitä, valitaanko meidät, ollaanko vielä tärkeitä.
Tuo vanhemman hevosen kaipaus osallisuus karkeloihin tarvittuna olemiseen. Hyvin uskon että sen kohtaa jokainen kun ikää karttuu. Ei olekaan enää se joka haetaan, se jolta pyydetään varsaa, joka satuloidaan. Se joka automaattisesti kuuluu joukkoon kun tapahtuu.
Niin paljon elämää tehtävää annettavaa niin paljon halua osallistua ja olla mukana. Ja kello käy. Monikin kello. Seinäkello, Moonin kello, minunkin kello antaa jokaiselle ”se” hetki.
Joissakin kulttuureissa vanhukset elävät perheissä arvostettuina, kunnioitettuna. Esimerkiksi amerikkalaisessa ystävä perheessäni. He kuuluvat yhteisöön pieniä askareita tehden ja isoja osuuksia, antamalla ajan ihmisyydelle johon kenelläkään muulla ei tunnu olevan aikaa.
Moni maapallon surullinen tai iloinen totuus näkyy eläimissä kuten ihmisissä täysin samankaltaisena. Onko se kulttuuria vai kohtaloa. Mitä olemme oikein hautaamassa ennenkuin sen määräaika on päättynyt.
Annetaan aktiivi ajasta luiskahtaneille hevosille askareita. Annetaan sydämmen koteja, vaikka halkaistujakin. Annetaan niille turvallisia ihmisiä.
