Kala-Lappi

Kala-Lappi Ainutlaatuisen aromikasta, suussa sulavan herkullista. Isän ja ukin jalanjäljissä Vesa Lappi oppi kalastamaan jo ennen kävelytaitoa.

Lukemattomien vesistöjen äärellä vietettyjen tuntien ja lepppäsavun lumoavassa tuoksussa kasvamisen jälkeen hän halusi tarjota saman kokemuksen muillekin. Kala-Lappi syntyi intohimosta, osaamisesta ja tahdosta tehdä työtä paremman kotimaisen kalaruuan puolesta. Kylmäsavustukseen Lappi hurahti jo 90-luvulla, jolloin hän valvoi öitä savustamisen äärellä parhaan maun takaamiseksi. Kala-Lapin tuotteid

en valmistuksessa perinteistä käsityötä on täydennetty modernilla teknologialla. Uniikin valmistusprosessin kaikki ohjelmistot ja teknologia on suunniteltu ja valmistettu itse. Lapin suvussa on kalastettu ja valmistettu kalaa vähintään neljän sukupolven ajan. Tuotteiden makumaailmassa hyödynnetään vanhoja sukureseptejä sekä uusia, yllättäviä yhdistelmiä. Ideoita makuelämyksiin saadaan Suomen ainutlaatuisesta luonnosta. Päivästä toiseen puhtaiden vesistöjen kirjolohi koukuttaa yhä uudelleen. Aito kalamiehen ote, ainutlaatuiset reseptit sekä valmistustavat ovat luoneet koko Suomen valloittaneen tuotesarjan. Kala-Lapin tuotteita on saatavilla kautta maan aina Hangosta Ivaloon. Nyt suomalaisten suosima kirjolohi hurmaa myös ranskalaisia gourmeekokkeja ja huippuravintoloita. Seuraavaksi koukutetaan koko maailma. Ongi eteesi Kala-Lapin ihastuttavat tuotteet. Aidolla tulella kypsytetty Lapin Tulisavu, käsityönä maustettu Lapin Graavi, rakkaudella savustettu Lapin Kylmäsavu sekä monipuolinen Lapin Lumous piristävät arkea ja juhlaa. Joka vuosi Kala-Lappi tuo markkinoille uuden, ennennäkemättömän tuotteen.

02/09/2026

Tämä suosikkipasta- kylmäsavukirjolohipasta - on sellainen eväs, että se sopii yksin, kaksin tai porukalla tehtäväksi❤️ Ja ennenkaikkea siinä on makua💥🥂 Me tehdään se näin☝️ sekaan sopisi vaikka tilkka kuivaa siideriä tai valkoviiniä, ja suolaa tuo kivasti tuo meidän kylmäsavukirjolohemme - bon apetit❤️

Tähän lähes täydelliseen pastaan lisätään vielä kylmäsavustettua kirjolohta, silloin se täydellistä❤️ kuvailimme videota...
01/09/2026

Tähän lähes täydelliseen pastaan lisätään vielä kylmäsavustettua kirjolohta, silloin se täydellistä❤️ kuvailimme videota aiheesta, julkaisu piakkoin👍

Eilen  Osuuskauppa PeeÄssä järjesti tiältä päin - illan Kuopiossa. Ohjelmassa oli mm. ajankohtaisia kuulumisia ja kertom...
28/08/2026

Eilen Osuuskauppa PeeÄssä järjesti tiältä päin - illan Kuopiossa. Ohjelmassa oli mm. ajankohtaisia kuulumisia ja kertomuksia yhteistyöstä PeeÄssän kanssa noin 50 yhteistyökumppanin voimin. Meidän Vesa pääsi ihan ”lauteille” saakka❤️ Kiitos, kun saimme kertoa meidän kokemuksiamme, jatketaan samalla tavalla🥂

Oletteko testanneet näitä meidän pintapaahdettuja siivujamme❓Perinteisen kylmäsavun ja graavin rinnalle tuotiin pari vuo...
26/08/2026

Oletteko testanneet näitä meidän pintapaahdettuja siivujamme❓Perinteisen kylmäsavun ja graavin rinnalle tuotiin pari vuotta sitten pintapaahdettu kylmäsavukirjolohi- ja pintapaahdettu graavikirjolohisiivu. Syyhän siihen on selvä, mausta tulee hieman aromikkaampi - makua on vaikea selittää, m***a se on hyvä, pyöreä ja syvä 🔥 Kokeile ihmeessä, saatat tykästyä tähänkin❤

Kylmäsavulohikiusaus se on vaan helppo ja nopea eväs, kun syöjiä on useampi. Peruna-sipulisekoitusta, himppunen mausteit...
22/08/2026

Kylmäsavulohikiusaus se on vaan helppo ja nopea eväs, kun syöjiä on useampi. Peruna-sipulisekoitusta, himppunen mausteita, kermaa ja reilusti kylmäsavua - uunissa vajaat tunti ja ääntä kohti❤️ hyvää viikonloppua hyvän ruuan äärellä🥂

Himputti soikoon miten hyvää, tokaisi Saariston Martta🤗Caesarsalaatti loimukirjolohella 😍 Tarvitset napakkaa kastikkeen ...
19/08/2026

Himputti soikoon miten hyvää, tokaisi Saariston Martta🤗
Caesarsalaatti loimukirjolohella 😍 Tarvitset napakkaa kastikkeen kestävää vihersalaattia, jonka leikkaat suikaleiksi isoon kulhoon. Sitten onkin tärkein vaihe eli kastikkeen teko. Määriä minulla ei siihen ole, koska teen sen aina makutuntumalta. Lusikoi majoneesia pikkukulhoon (Hellmansin majoneesia suosittelen), siihen lisäät anjoviksia tai edullisempia jansson fileitä sekä niiden maustelientä, valkosipulia ja sitruunamehua. Sauvasekoittimella surautat kaikki sekaisin ja näillä neuvoillani maistelet maut kohdalleen oman caesarisi kastikkeeseen.
Anna kastikkeen tekeytyä tunnin verran jääkaapissa. Lisää kastiketta sopivasti salaattisuikalekulhoon juuri ennen tarjoilua ja sekoita. Kokoa salaatti tarjoiluastiaan. Lohko salaatin päälle maukasta Kala-Lappi loimukirjolohta, parmesan-juustoa sekä herneenversoja. Voi himputti soikoon miten hyvää❣️👍🏼
Yhteistyö

16/08/2026

Testattiin väli- ja iltapalaksi sopiva tortilla tulisavulla ja pitihän se kokeilla savuperunasalaatillakin❤️ Onpas mainio tapa nauttia tortilla, ja meidän ohjeet on myös usein näppärän nopeita, kuten tämäkin. Suosittelemme kokeilemaan💥

Tästäpä entistä makoisampaa uuniperunaa❣️Loraus öljyä ja uunipaahdetaan pannulla väri pintaan halkaistuille puikulaperun...
14/08/2026

Tästäpä entistä makoisampaa uuniperunaa❣️Loraus öljyä ja uunipaahdetaan pannulla väri pintaan halkaistuille puikulaperunoille. Paiston jälkeen päälle Kala-Lappi Legenda -lämminsavukirjolohitartaria ja limegraavikirjolohta. Koristeeksi ropsaukset punasipulia, persiljaa ja rosepippuria. Tämä maukas ateriakaunotar maistuu taatusti jokaiselle. Herkutellaan 🥰

Yhteistyö

Voihan täytetty tortilla sentään❤️ Se kun täytellään savukalatahnalla ja salaattiakin sinne laitetaan - saadaan moneen m...
13/08/2026

Voihan täytetty tortilla sentään❤️ Se kun täytellään savukalatahnalla ja salaattiakin sinne laitetaan - saadaan moneen makuun sopiva välipala, ja maistuu hyvälle - vaikkapa koululaisille sopiva terveellinen vaihtoehto, jonka voi tehdä edellisenä päivänä valmiiksi 💥☝️ Videota aiheesta pukkaa huomenissa

11/08/2026

Tämä siivutuskoneemme on muuten kätevä laite☝️

Osoite

Kapteeninväylä 7
Toivala
70900

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kala-Lappi :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Kategoria