Kuusikorpi

Kuusikorpi Elintarvikkeiden suoramyyntiä pientilalta. Kesäkanojen vuokrausta Kuusikorven tila sijaitsee Kampparin kylässä Urjalassa Etelä-Pirkanmaalla.
(9)

Tilan päärakennus on rakennettu 1916. Tila pilkottiin ja myytiin 2010. Tilan nykyinen isäntä on Jami Järvinen ja emäntä Mica Virtanen. Isännän käydessä myös tilan ulkopuolella vakituisessa työssä on karjatalous enemmän emännän vastuulla

Tilalla harjoitetaan nykyään pienimuotoista lampaankasvatusta. Uuhia 20-30 kappaletta. Tuotteisiin kuuluvat karitsan liha -ja taljat, sekä lampaanvilla ja villa

valmisteet. Jatkossa saatavilla myös kaninlihaa sekä turkiksia. Tilalla asustaa myös hämeen mustia maatiaiskanoja, joista saatavana tällä hetkellä sulkia sekä joitakin patakukkoja syksyisin. Myös muutamia liharotuisia kalkkunoita (muutama kalkkunapaisti varattavissa vielä jouluksi 2012) kasvaa tilalla. Lemmikkeinä kolme hevosta sekä kissat ja koirat. Tilalla kasvatetaan eläimet mahdollisimman eläinystävällisesti eläimen luonnollisia tarpeita ja lajinomaista käyttäytymistä kunnioittaen mm. laumaeläimillä aina sopivaa seuraa, kesällä kaikilla ulkolaidunnus/ linnuilla tarhaus, ulkoilumahdollisuus säiden salliessa myös talvella.

Osoite

Kampparintie 414
Urjala
31760

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kuusikorpi :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Kuusikorpi :lle:

Jaa

Kategoria