HK

HK HK - Intohimona maku jo vuodesta 1913 Sivuilla voi osallistua keskusteluun, kysyä tai kommentoida. Ylläpitäjä poistaa asiattomat viestit.

HK:n virallinen Facebook-sivu on paikka, jossa tarjoamme hyvän ruoan ystäville ideoita ruoanlaittoon, reseptejä sekä ruokatietoutta. Sivustollamme kävijät voivat keskustella ruoasta ja ruokakulttuurista sekä jakaa ruoanlaittoon ja HK-tuotteisiin liittyviä kokemuksiaan muille sivuston kävijöille. Edellytämme, että vierailijat käyttävät omaa nimeään julkaistessaan tai kommentoidessaan sisältöä. Sivu

stoa ei ole tarkoitettu kolmansien osapuolten, henkilöiden, tahojen tai yritysten markkinointiin tai piilomarkkinointiin. Keskustelun, kommenttien ja sivulle lähetettyjen kuvien tulee olla hyvän maun mukaisia – ei kiroilua, haukkumista tai nimittelyä. Poistamme viestit ja kuvat, joissa on esimerkiksi sukupuolta, rotua, seksuaalista suuntautuneisuutta, uskontoa tai kulttuuria loukkaavaa, väkivaltaa tai pornografiaa sisältävää sekä alkoholia, huumeita tai tupakkatuotteita koskevaa materiaalia. Poistamme myös henkilöä loukkaavat sekä rikokseen yllyttävät viestit, sisällöt ja linkitykset. Sivuston käyttäjien tulee julkaista keskusteluissa vain sellaista aineistoa, johon on tekijänoikeus. Toisen henkilön tekijänoikeuksiin kuuluvaa materiaalia voi julkaista vain, jos siihen on lupa. Pidätämme itsellämme oikeuden myös blokata toistuvasti häiriköivän käyttäjän. Jos haluat antaa palautetta sivustolla olevasta kirjoituksesta, voit lähettää meille yksityisviestin. HK:n tuotteisiin liittyvää palautetta voit antaa soittamalla numeroon 0800 05450. Maksuton numero palvelee arkisin klo 10-12. Voit lähestyä meitä myös yhteydenottolomakkeella (linkki: https://www.hk.fi/kuluttajapalvelu/).

28/08/2026

Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Joskus arjen parhaat ruokaratkaisut löytyvät valmisruokahyllyltä 🤝

HK Kokkien Parhaat -sarjassa haluttiin tehdä valmisateria vähän eri tavalla: enemmän kasviksia, laadukkaita raaka-aineita ja makuja, jotka on mietitty loppuun asti 💙

Kananpoikaa Välimeren kasviksilla, Kananpojan sisäfileetä, kauraa ja kasviksia, ja Fileelastuja ja kasviksia dijonsinappikastikkeessa.
👉 Minkä valitsisit seuraavaksi lounaaksi?

21/08/2026

Kaikilla on ne muutamat arkiruoat, joihin palaa uudestaan ja uudestaan 🍝 Tämä on vahva ehdokas sellaiseksi.

Tässä pastassa yhdistyvät HK Todella nopeat mureat lastut, tomaattikastike, parmesani ja pasta.

Ja pieni vinkki: lisää kastikkeeseen loraus pastavettä! Se auttaa sitomaan kastikkeen ja pastan paremmin yhteen.

Menestystä mitataan usein sekunneissa, senteissä ja sijoituksissa. Arki niiden taustalla jää harvemmin valokeilaan 💙Tree...
18/08/2026

Menestystä mitataan usein sekunneissa, senteissä ja sijoituksissa. Arki niiden taustalla jää harvemmin valokeilaan 💙

Treenejä. Opiskelua. Matkustamista. Palautumista. Ruokaa. Ja taas uusi päivä.

Siksi HK on mukana Suomen Olympiakomitean Next Generation -ohjelmassa. Haluamme olla tukemassa nuoria urheilijoita siinä työssä, jota tehdään kisojen välissä: harjoittelussa, palautumisessa ja arjen valinnoissa, jotka mahdollistavat seuraavan suorituksen.

Tervetuloa HK:n Next Generation -tiimiin Louna Kasvio, Pyry Posio, Rico Salmela ja Enni Virjonen 🤝

Resepti löytyy https://www.hk.fi/reseptit/sydanystavan-grillimakkaraa-ja-holskypotut/Kesäruoka voi olla aika yksinkertai...
22/07/2026

Resepti löytyy https://www.hk.fi/reseptit/sydanystavan-grillimakkaraa-ja-holskypotut/

Kesäruoka voi olla aika yksinkertaista. ☀️ Tässä reseptissä grilliin pääsee HK Kabanossi® Pikkusen parempi. Sydänmerkki kertoo, että kyseessä on tuoteryhmässään parempi valinta suolan ja rasvan kannalta – tutusta Kabanossi-mausta tinkimättä. 💙

Rapsakat hölskypotut kylkeen, ja siinä on valmis kesäklassikko.

👉 Meneekö testiin?

13/07/2026

Kesän ehkä helpoin grillausvinkki? Kääri se pekoniin. 🥓🔥
Tällä kertaa pekoniin päätyivät jalapeñot, leipäjuusto, parsa ja pensaspavut.

👉 Mitä sä käärit pekoniin?

06/07/2026

Tämän reseptin inspiraatio löytyi Berliinistä asti. 🔥
Eräässä paikallisessa ravintolassa vastaava annos oli listan klassikko. Tässä kotiversiossa aasialaiset maut kohtaavat suomalaisen grilliperinteen – pääosassa HK Viljaporsaan Juicypork.

👉 Muista tämä: ota liha ajoissa huoneenlämpöön, paista hyvä pinta ja anna kypsyä rauhassa loppuun.

Kokonaisuuden viimeistelee täyteläinen kastike, jossa yhdistyvät makeus, suolaisuus ja sopiva määrä umamia. Kylkeen jotain raikasta tai vaikka ranskalaiset – molemmat toimii.

Ainekset
1 pkt HK Viljaporsaan Juicypork-pihvi Brazilian BBQ
Jeow som -kastike
1 kpl solo valkosipulinkynsi
1 kpl thai chili
0.5 tl suolaa
4 tl sokeria
0.5 dl kalakastiketta
2 kpl limeä
0.5 ruukkua korianteria

Valmistusohje
1. Nosta pihvi huoneenlämpöön hyvissä ajoin (mieluiten 30 minuuttia) ennen kypsennystä.

2. Kuumenna grilli kunnolla ja grillaa pihvin pinnat kauniin kullanruskeiksi. Siirrä pihvi epäsuoraan lämpöön ja jatka kypsentämistä.

3. Ota pihvi pois grillistä vetäytymään. Vetäytymisen aikana pihvin sisälämpötilan on noustava 70 asteeseen. Anna vetäytyä noin 10 minuuttia.

4. Leikkaa pihvi pois luusta, viipaloi liha ja tarjoile.

Vaihtoehtoinen valmistus
1. Jos ei ole grillausmahdollisuutta, voit käyttää paistinpannua ja uunia. Kuumenna pannu kunnolla. Paista kuumalla paistinpannulla pihvi kauniin kullanruskeaksi, noin 1–1,5min per puoli.

2. Tämän jälkeen laita pihvi uunivuokaan. Aseta lämpömittarin kärki pihvin paksuimpaan kohtaan. Paista 150 asteissa uunissa siihen asti, että pihvin sisälämpötila on 65 astetta. Tähän menee aikaa noin 30 minuuttia.

3. Ota pihvi ulos uunista vetäytymään. Vetäytymisen aikana pihvin sisälämpötilan on noustava 70 asteeseen. Anna vetäytyä noin 10 minuuttia.

Jeow som -kastike
1. Laita kuoritut valkosipulinkynnet, chili, suola, sokeri ja korianteri mortteliin ja hiero ne karkeaksi tahnaksi. Voit myös tehdä saman monitoimikoneen kutterissa.

2. Purista joukkoon limen mehu. Lisää joukkoon kalakastike. Sekoita huolellisesti. Lisää tarpeen mukaan kalakastiketta tai sokeria.

25/06/2026

Koska viime arvonta meni niin hyvin ja oli kivaa, niin jatketaan vielä vähän 👀

50 vuotta Kabanossia – laitetaan vielä yksi kesäarvonta käyntiin 🛟

Ja nyt se kysymys, joka jakaa mielipiteitä joka kesä:
Miten sä viillotat sun grillimakkaran?
Ristiviillot, pitkät viillot vai jätätkö kokonaan väliin?
(Yksi nyrkkisääntö: raakamakkaraa ei kannata viiltää.)

Kommentoi alle, miten sä teet sen – ja olet mukana arvonnassa! 🤝

Osallistu näin:
- Seuraa
- Tykkää tästä julkaisusta
- Kommentoi oma tyylisi

Arvonta päättyy 28.06.2026 klo 23:59
Voittajille ilmoitetaan yksityisviestillä – pidäthän viestit sallittuina 📩

Arvonnan tarkemmat säännöt: https://www.hk.fi/arvonnan-saannot/

Nyt saa sanoa, miten se tehdään 👀🔥

23/06/2026

Paistileike on niitä grillin helpoimpia onnistujia – nopea valmistaa ja pysyy mehevänä. 🔥
Tänä kesänä valikoimaan tuli HK Viljaporsaan mehevä paistileike valkosipuli & yrtit, ja toisena vaihtoehtona löytyy myös omena & jalapeno.

Tässä reseptissä mukana on grillattua maissia, joka paahdetaan kunnolla ja viimeistellään voilla sekä valkosipulilla.
(Tää on oikeesti tosi hyvä.) 🌽

Vierelle jotain raikasta, vaikka vihersalaatti – ja siinä on koko setti.

Ainekset
1 pkt HK Viljaporsaan mehevä paistileike valkosipuli ja yrtit

Maissi
2 kpl maissia, esikeitetty
50 g  voita
2 kpl valkosipulinkynttä
1 tl savupaprikajauhetta
0.5 ruukkua lehtipersiljaa

Valmistusohje
1. Ota pihvit huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen valmistusta.
2. Grillaa possunfileet melko kuumassa grillissä noin 3 minuuttia per puoli, kunnes pinnat ovat kauniisti paahtuneet ja liha on mehukkaan kypsää.

Maissi
1. Grillaa maissit melko kuumassa grillissä kauttaaltaan kauniin värisiksi.
2. Vuole maissit irti tähkistä.
3. Silppua valkosipulinkynnet ja lehtipersilja.
4. Kuumenna voi kattilassa vaahtoavaksi.
5. Lisää valkosipuli- ja persiljasilppu voin joukkoon.
6. Freesaa hetki ja lisää maissit voin joukkoon. Tarjoa!

Juhannuspöytä rakentuu aika usein tästä: grilli päälle ja hyvä liha siihen 🔥 Siksi kokosimme yhteen meidän suosikkeja: k...
18/06/2026

Juhannuspöytä rakentuu aika usein tästä: grilli päälle ja hyvä liha siihen 🔥

Siksi kokosimme yhteen meidän suosikkeja: kyljyksiä, paistileikkeitä, ribsejä ja muita varmoja valintoja juhannukseen. Mukana reseptejä, jotka toimii mökillä, kotipihalla tai missä vain grillaatkaan!

👉 Selaa karusellia ja poimi teille sopiva setti 🤝

Reseptit löydät https://www.hk.fi/reseptit/. Ja jos tästä kokoonpanosta ei löytynyt vielä omaa suosikkia, lisää vaihtoehtoja löytyy!

Osoite

Vantaa

Puhelin

+35880005450

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita HK :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti HK :lle:

Oikopolut

Jaa