Vakkamäen tila

Vakkamäen tila Vakkamäen tila on Vihdissä sijaitseva maitotila, jossa nykytoimintaan kuuluu maidontuotanto.

Vakkamäen tila on entinen ratsutila, joka on ollut nykyomistuksessa vuodesta 1877. Aikoinaan tästä kantatilasta on erotettu yhteensä 108 hehtaaria maata perintöosuuksien ja siirtoväen ja rintamamiesten asuttamiseen tähtäävän maahankintalain (MHL) kautta. Betoninen karjarakennus vuodelta 1928 uusittiin perusteellisesti vuonna 1960. Vuonna 2000 navetta sai nykyisen muotonsa, kun rakennuksen laajennu

s valmistui. Muita tilan rakennuksia ovat mm. 1700-luvun lopulla rakennetut luhtiaitta ja makasiini sekä 1954 valmistunut puimala, johon asennettiin vuonna 1964 öljylämmitteinen kuivaamo. Vilja kuivataan tätä nykyä 90-luvun vaihteessa pystytetyssä kuivurissa. Tilalla on syntynyt kantakirjaori Vihi, joka saavutti vuonna 1961 Suomen suurmestarin tittelin.

Tänään saatiin syysviljojen puinnit maaliin. Tällä pellolla oli erikoisuutena, että nurmi kylvettiin syysviljan kanssa. ...
18/08/2024

Tänään saatiin syysviljojen puinnit maaliin. Tällä pellolla oli erikoisuutena, että nurmi kylvettiin syysviljan kanssa. Hyvin näyttää onnistuneen. 👍

Osoite

Vihti

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Vakkamäen tila :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Vakkamäen tila :lle:

Jaa

Kategoria